Siirry suoraan sisältöön

Cheer Academyn valmentajat

Savanna Ylinen

Olen 24-vuotias innostava ja innovatiivinen ammattivalmentaja sekä psyykkinen valmentaja Tampereelta. Aloitin cheerleadingin vuonna 2009 ja aktiivisen kilpaurheilu-urani lopetin aikuisten SM-tason joukkueessa vuonna 2015. Aloitin valmennuksen samaisena vuonna eli 2015 ja sillä tiellä edelleen ollaan.

Olen valmentanut kaikkia ikätasoja sekä leveleitä (level 1-6), harrastetasolta SM-tasolle. Toimin vuosien ajan DTC:llä seuratyössä luottamustehtävissä kuten päävalmentajana, hallituksen jäsenenä, ikätasovastaavana ja harrastekoordinaattorina. Perustin vuonna 2021 oman toiminimen, joka tunnetaan nykyään nimellä Cheer Academy. Teen lajin kehitystyötä isolla intohimolla ja tavoitteenani on tarjota laadukkaita palveluita laajasti lajin parissa olevien ihmisten kehityksen tueksi. Minulle tärkeää on innostava ja kannustava valmennustapa, jota pyrinkin Cheer Academyn kautta tuomaan cheerleading-kentälle. Pyrimmekin innostamaan urheilijoita parhaaseen potentiaaliinsa – itsensä ja unelmiensa vuoksi.

Koulutusrintamalla olen käynyt SCL:n koulutuksista mm. erilaisia stuntti- ja akrobatiatekniikka-koulutuksia, fysiikkaharjoittelun vaiheet, sekä VK1 kokonaisuuden. Vuonna 2019 valmistuin ammattivalmentajaksi Varalan Urheiluopistosta, sekä valmistuin myös tekniseksi tuomariksi. Vuonna 2023 valmistuin psyykkiseksi valmentajaksi (Peltonen Performance).

Valmennusfilosofiani pohjautuu etenkin urheilijoiden innostamiseen sekä kokonaisvaltaiseen valmennukseen. Kokonaisvaltaisuus on minulle tärkeää, koska urheilijan kehitykseen vaikuttaa niin moni muukin asia kuin vain lajitaidoissa tehdyt toistot. Minua kuvataan usein urheilijoiden ja valmentajien toimesta helposti lähestyttävänä, inspiroivana sekä avuliaana.

Viivi Värinen

Olen 23-vuotias valmentaja Seinäjoelta. Koulutukseltani olen fysioterapeutti, joka näkyy myös valmennuksen vahvuusalueissa. Lajin parissa olen ollut vuodesta 2012 ja valmentamisen olen aloittanut vuonna 2015. Oman kilpaurheilu-urani olen päättänyt vuonna 2018, jonka jälkeen olen keskittynyt pääsääntöisesti valmentamiseen.

Toimin valmentajana Seinäjoen Silver Sharkeissa. Olen valmentanut kaudesta 21-22 saakka junioreiden level 3 joukkuetta Dazzlea, jossa toimin päävalmentajana myös nyt alkaneella kaudella 24-25. Sen lisäksi valmennan junioreiden level 5 joukkuetta Wickediä. Olen valmentanut useampaa ikäluokkaa, leveliä, sekä niin harraste- kuin kilpajoukkueita. Valmentamisen lisäksi toimin tällä hetkellä myös seuran hallituksessa valmennusvastaavana.

Olen käynyt useita SCL:n koulutuksia, kuten stuntti- ja akrobatiatekniikan koulutuksia. Sen lisäksi olen suorittanut myös VK1-kokonaisuuden. Fysioterapiaopinnot opetti myös hurjan määrän mm. ihmisen fysiikasta, fysiikkaharjoittelusta sekä ryhmänohjauksesta. Lisäksi olen opiskellut erilaisista urheiluvammoista ja niiden hoidosta, jonka pohjalta osaan ottaa huomioon näitä asioita myös esim. alku- ja loppuverryttelyjä tai fysiikkaharjoittelua suunnitellessa. Koenkin olevani melko tekninen valmentaja, ja pyrinkin siihen, että harjoittelu olisi mahdollisimman laadukasta ja turvallista koko kropalle. 🙂

Valmennusfilosofiani painottuu siis ennen kaikkea turvallisuuteen. Tämä näkyy lähes kaikissa osa-alueissa – pyrin viemään eteenpäin teknillisesti laadukasta ja turvallista harjoittelua. Valmentajana pyrin olemaan helpostilähestyttävä ja luotettava aikuinen, sekä haluan, että jokaisella urheilijalla on tervetullut olo harjoituksiin. Valmentajana olen urheilijalähtöinen, kannustava ja määrätietoinen.

Jutta Nyman

Olen 23-vuotias innostava ja luova ammattivalmentaja Jyväskylästä. Olen aloittanut lajin parissa vuonna 2009 ja valmennusurani aloitin vuonna 2014.

Olen valmentanut kaikkia ikätasoja sekä taitotasoja harrastetasolta SM-tasolle asti. Minulla on monipuolisesti valmennuskokemusta leveleiltä 1-5 omien joukkueideni / leirivalmennuksien parista.

Tällä hetkellä toimin JSA:lla valmennuspäällikön sijaisena sekä jo useampaa vuotta SM-juniorijoukkueen (level 5) Jupiterin valmentajana. Olen valmentanut myös leirejä useammalle JSA:n joukkueelle.

Olen käynyt laajasti SCL:n koulutuksia, kuten stuntti- ja akrobatiatekniikka-koulutuksia ja muun muassa VK1-kokonaisuuden. Nykyään toimin myös itse SCL:n kouluttajana.

Vuonna 2021 valmistuin ammattivalmentajaksi Varalan Urheiluopistosta. Tällä hetkellä opiskelen Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteitä.

Valmennusfilosofiani kulmakivinä toimivat urheilijalähtöisyys, turvallinen ja laadukas harjoittelu ja taidoissa eteneminen, sekä kokonaisvaltainen kasvatuksellisuus. Minulle on tärkeää rohkaista valmentamiani urheilijoita tavoittelemaan rohkeasti ja pitkäjänteisesti korkealle, keskiössä yhdessä tekeminen ja hauskan pito. Mikä vain on mahdollista, kun tekee sinnikästä työtä ja etenee huolellisesti askel kerrallaan. Olen valmentajana sellainen vaativa kannustaja, joka pyrkii saamaan joukkueesta parhaan potentiaalin esille!

Vuokko Mononen

Olen 32-vuotias ammattivalmentaja Espoosta. Laji vei minut mennessään n. 20 vuotta sitten. Tällä matkalla olen saanutkin kokea erilaisia rooleja: urheilijana vuoteen 2011 asti ja kaudella 2021-2022 hyppäsin urheilijan kenkiin uudestaan! Valmentajana aloitin vuonna 2007 ja olenkin päässyt valmentamaan monipuolisesti kaikilla ikä- ja taitotasoilla (level 1-6). Tähän kuuluu myös sekajoukkueen sekä cheertanssin valmennusta. Muuta valmennuskokemusta minulta löytyy jalkapallosta, tanssista sekä sirkuksesta. 

Valmennustyö on vienyt minut myös ulkomaille ja olenkin saanut toteuttaa kilpailu- ja leiritapahtumia The Spirit Network yrityksen kanssa Sveitsissä!

Minulla on kokemusta myös seuratyöstä ja tällä hetkellä toiminkin valmennuskoordinaattorina sekä hallituksen jäsenenä Funky Team Espoossa.

Koulutukseltani olen ammattivalmentaja (VEAT), liikunnanohjaaja (LPT) sekä koulutettu hieroja. Olen käynyt useita liiton koulutuksia sekä muita liikunta-alan täydennyskoulutuksia. Vuonna 2023 valmistuin myös arvostelevaksi tuomariksi! 

Valmennusfilosofiassani tärkeää on nähdä mistä palasista kokonaisuus muodostuu. Tie menestymiseen ja tavoitteen saavuttamiseen – oli se mikä tahansa – vaatii sen, että kokonaiskuva on selkeä ja ymmärretään kaikki pienet palaset, joista se kokonaisuus muodostuu. Ei ole oikotietä onneen tai unelmien saavuttamiseen. Tie kohti menestymistä sisältää aina erilaisia haasteita, mutta jokaisella on mahdollisuus se kulkea!

Aurora Ruth

Olen 23-vuotias ammattivalmentaja-opiskelija Jyväskylästä. Lajin pariin tulin vuonna 2012 ja valmentamisen aloitin vuonna 2018. Oman kilpaurheilu-urani aikana kerkesin olla mukana sekä cheerleadingin, että cheertanssin puolella. Molemmissa lajeissa kilpailin SM-tasolla. Lopetin oman urheilu-urani vuonna 2018, jonka jälkeen olen keskittynyt pelkästään valmentamiseen. 

Valmennuskokemusta löytyy sekä cheerleadingin, että cheertanssin puolelta. Molemmissa lajeissa olen valmentanut kaiken ikäisiä ja tasoisia urheilijoita, aloittelijoista SM-tasolle asti. Cheerleadingissa minulla on valmennuskokemusta kaikista leveleistä (level 1-6). Tällä hetkellä valmennan JSA:lla level 4 junioreita sekä SM-tason level 5 junioreita. Valmennuksen lisäksi olen toiminut urani aikana erilaisissa luottamustehtävissä kuten valmennuskoordinaattorina.

Olen käynyt useita SCL:n koulutuksia, painottuen stuntti- ja akrotekniikkaan, vuorovaikutustaitoihin ja lisäksi olen suorittanut myös VK1-kokonaisuuden. Valmennuksen ja ammattivalmentaja-opintojen rinnalla opiskelen myös Jyväskylän yliopistossa erityisopettajaksi. 

Valmennusfilosofiani pohjautuu urheilijalähtöiseen valmennukseen. Minulle on ensisijaisen tärkeää, että kommunikaatio urheilijan ja valmentajan välillä on helppoa ja turvallista. Valmentajana pyrinkin olemaan helposti lähestyttävä ja luotettava henkilö urheilijan elämässä. Tämän lisäksi olen kuitenkin kunnianhimoinen valmentaja, ja valmis tekemään valmennettavieni joukkueiden eteen paljon töitä. Tavoitteet innostavat minua ja pyrin opettamaan myös urheilijani tavoittelemaan omia unelmiaan lajin parissa.

Robyn ”Bobi” Weston

Olen 25-vuotias ammattivalmentaja Tampereelta. Tutustuin ensimmäisen kerran lajiin vuonna 2009, pitkän tauon jälkeen palasin takaisin vuonna 2014 ja aloitin valmentamisen vuonna 2015. Lopetin oman urheiluni vuonna 2020 aikuisten SM-tason joukkueessa, jonka jälkeen olen keskittynyt pelkästään valmentamiseen.

Toimin seuravalmentajana Tampereen Pyrintö Cheer Teamilla. Olen valmentanut kaiken ikäisiä ja aloittelijoista SM-tasolle asti. Minulla on valmennuskokemusta kaikista leveleistä (level 1-6). Kaudella 24/25 valmennan PCT:llä jo useampaa kautta level 4 youth ja level 5 junioreita, sekä lisäksi valmennan level 2 youth joukkuetta.

Olen käynyt SCL koulutukset level 1-6 stunteista ja akrosta, sekä muita SCL koulutuksia kuten vammat veks, psyykkistä valmennusta ja VK1. Joulukuussa 2022 valmistuin ammattivalmentajaksi Varalan Urheiluopistosta. 

Valmennusfilosofiaani kuuluu se, että jokainen kokee olonsa kuulluksi, nähdyksi ja täysin hyväksytyksi. Pyrin luomaan ympäristön, jossa jokaisella urheilijalla on turvallista urheilla. Olen innokas valmentaja ja haluan olla mukana kehittämässä cheerleadingia ympäri Suomea.